Miksi 3D Formtech?

Kannattaako osia tulostaa itse vai ottaa siihen kumppani? Riippuu tilanteesta! Joillakin yrityksillä on käytössään myös omia 3D-tulostimia, joilla tulostetaan esimerkiksi ensimmäisiä prototyyppejä ja nopeutetaan sitä kautta tuotekehitystä ja testausta.

Kuitenkin, kun etsinnässä on ensiluokkaista laatua, sertifioidut prosessit ja lopputulos sekä takuulla tiukkoihinkin vaatimuksiin vastaavat osat – kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Ota yhteyttä

3D Formtech on kokonaisvaltainen kumppanisi muovin ja metallin teolliseen 3D-tulostamiseen 🥇

3D-tulostus rikkoo monin tavoin totuttuja tapoja tehdä ja toimia ja asettaa myös suunnittelijalle uudenlaisia mahdollisuuksia. Tiedämme, että on helppo pysyä tutuissa tavoissa eli suunnitella ja valmistaa osia siten kuin on tehty ennenkin. Toisaalta muutos ei ole vain suunnittelijalla, vaan se vaatii myös muilla yrityksessä uudenlaista ajattelua.

3D-tulostus on ennen kaikkea strateginen valinta ja siksi siitä kannattaa aina yrityksen johtoa myöten kiinnostua. Isoimmat muutokset lähtevät usein liikkeelle ylhäältä päin, mutta suunnittelija voi toimia tärkeänä sanansaattajana suunnittelu- ja valmistusmenetelmien vertailussa.

Erilaisten suunnitteluohjelmistojen kehitys on mennyt huimia harppauksia eteenpäin ja joihinkin on tullut lisäosina 3D-tulosteiden suunnittelun mahdollistavia työkaluja. Kuinka saada varmasti paras mahdollinen potentiaali irti 3D-tulostuksesta ja suunnitella osat oikein?

Parhaan avun saat teollisuustason 3D-tulostuksen  ammattilaisilta, kuten 3D Formtechilta. Erityisesti jos olet vasta aloittamassa 3D-tulostusta, suosittelemme tapaamista asiantuntijan kanssa. Näin voimme käydä konkreettisesti läpi teidän tuotteitanne, niiden osia ja erilaisia prosesseja, jonka jälkeen voimme arvioida, kannattaako ne tehdä 3D-tulostamalla. Järjestämme yrityksille myös räätälöityjä koulutuksia, joista kerromme mielellämme lisää.

Meidän tukemme ja apumme ei toki lopu vain suunnitteluun, vaan olemme mielellämme kokonaisvaltaisena kumppanina niin prototyyppien kuin lopputuotteidenkin valmistuksessa ja jälkikäsittelyssä aina digitaalisiin varaosiin saakka.

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

9 x miksi 3D Formtech?

✔️ Asiantuntemus ja kokemus

Tiesitkö, että valmistamme n. 40 % kaikista Suomessa valmistettavista teollisuustason 3D-tulosteista? 10-vuotisen historiamme aikana olemme nähneet teollisuustason 3D-tulostuksen kehityksen ja katsomme myös vahvasti tulevaisuuteen.

✔️ Sertifioidut materiaalit

Käytämme valmistavaan teollisuuteen parhaiten soveltuvia muovi- ja metallimateriaaleja, joilla on myös sertifikaatit ja laatu kunnossa. Laadukkaat materiaalit takaavat, että myös valmiit osat ja tuotteet vastaavat vaativiinkin tarpeisiin.

✔️ 100% tyytyväisyystakuu

Aidosti asiakaslähtöinen ja laadukas toiminta ovat meille kunnia-asioita, josta saamme kiitosta. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti asiakas edellä ja lupaamme ensiluokkaista laatua – siksi pystymme tarjoamaan asiakkaillemme 100 % tyytyväisyystakuun.

✔️ Laadukkaat laitteistot

Käytössämme on useita EOSin 3D-tulostimia sekä DyeMansionin jälkikäsittelylaitteisto, joka takaa tulosteille entistäkin paremman pinnanlaadun ja värin. Asiakkaillemme laadukkaat laitteistot näkyvät konkreettisesti mm. nopeampana ja tarkempana tulostusjälkenä sekä parempana toimitusvarmuutena.

✔️ Jälkikäsittelytekniikat

Erityisesti lopputuotteiden kohdalla jälkikäsittelyllä on valtavan suuri rooli, mutta silti harva tietää mitä kaikkea se mahdollistaa. Meillä 3D Formtechilla on käytössämme monipuolisesti erilaisia jälkikäsittelytekniikoita ja ammattimaiset prosessit osien valmistukseen aina suunnittelupöydältä jälkikäsittelyyn saakka.

✔️ Kumppanuus

Emme ole vain tulostaja. Olemme ennen kaikkea strateginen kumppani, jonka kanssa sparrailla, kehittää ja varmistua siitä, että teollisen 3D-tulostuksen täysi potentiaali on käytössä. Sinun ei tarvitse tietää, mitä tulostaa tai millä materiaaleilla – me olemme täällä sitä varten. Ota meihin yhteyttä niin katsotaan yhdessä, mitä 3D-tulostus voisi juuri teille mahdollistaa!

✔️ Laadunvarmistus

Kuinka varmistaa, että valmistettavat osat ovat tasalaatuisia? Tätä varten meillä on validoidut prosessit, jotka takaavat sen, että tuotanto on toistettavissa, mittatarkkaa ja luotettavaa. Meillä on tarkat laadunvarmistusprosessit niin materiaalien, laitteistojen kuin sisäisten prosessienkin osalta.

✔️ ISO9001:2015-sertifikaatti

3D Formtechille on myönnetty ISO9001:2015-sertifikaatti, jonka perusteena on mm. vahva asiakaslähtöisyys, ylimmän johdon motivaatio ja vaikuttavuus, prosessilähestymistapa sekä jatkuva kehittyminen. Se myös varmistaa, että asiakkaat saavat yhtenäisiä, laadukkaita tuotteita ja palveluita.

✔️ Helppo yhteistyö

Asiakkailtamme saamme erityistä kiitosta hyvästä asiakaspalvelusta ja sujuvasta yhteistyöstä. Meille on tärkeää kuunnella, mikä on aidosti asiakkaan tarve ja myös proaktiivisesti ehdottaa sopivia ratkaisuja siihen, kuinka 3D-tulostus voi parantaa liiketoimintaa. Tutustu tarkemmin referensseihimme ja ota yhteyttä!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Sales

+358 20 1550 610

Email Soita