Robotech Oy on kolme vuotta sitten perustettu yritys, joka luo asiakkailleen avaimet käteen -ratkaisuja robotiikkaa ja automaatiota hyödyntäen. Robotechille 3D-tulostus on mahdollistanut merkittävät kustannussäästöt, ketterät kokeilut ja tehokkaamman tuotannon. Heidän loppuasiakkailleen 3D-tulostuksen hyödyt näyttäytyvät muun muassa nopeampina robotteina, jotka madaltavat valmistuskustannuksia ja -aikaa.

3D Formtechin ja Robotechin yhteistyö on saanut alkunsa jo ennen Robotechin perustamista vuonna 2017, sillä Robotechin toimitusjohtajalla ja perustajajäsenellä, Pasi Kapiaisella, on työuransa ansiosta jo vuosien kokemus 3D-tulostamisesta. “Meillä on loistavaa yhteistyötä ja se tulee varmasti jatkumaan. Yhdessä me teemme parempia koneita”, Kapiainen kommentoi.

3D-TULOSTAMISEN HYÖDYT

Robotiikan maailmassa haasteena on robotin kyydissä olevan työkalun tai tarttujan paino, joka heikentää robotin hyötykuormaa. Kapiaisen mukaan avainasemassa on tarttujan massan optimointi. “Ensimmäisenä huomasimme, että muovia tulostamalla saimme luotua mielenkiintoisia ja kevyempiä rakenteita”, Kapiainen kertoo ensikokeiluistaan 3D-tulostuksen parissa. “Mutta hyvin nopeasti ymmärsimme, että 3D-tulostamalla pystyy korvaamaan muitakin osia. Nykyään teemme niinkin monimutkaisia rakenteita, että niissä kulkee ilma sekä joissain tapauksissa myös sähköjohdot rakenteen sisällä ja rakenteeseen voidaan integroida esimerkiksi sähköliittimiä”, hän jatkaa. 3D-tulostus mahdollistaa useiden eri komponenttien korvaamisen ja yhdistämisen yhdeksi tulostettavaksi kokonaisuudeksi.

 

“Aiemmin vastaavat jutut on tehty vaihtelevilla tavoilla eri komponenteista kasaamalla – välillä on koneistettu muovista jotain, välillä tehty alumiinista runkorakenteita ja osia on ruuvattu toisiinsa. Sitten on lisätty letkua ja kaapelia”, Kapiainen kertoo ja jatkaa: “Osia saattaa tarttujassa olla vanhalla tekniikalla tehtynä 40, kun 3D-tulostamalla voidaan samanlainen kokonaisuus tehdä tänä päivänä kymmenellä osalla. Kevyemmät ja monimutkaisemmat 3D-tulosteet vaikuttavat merkittävästi myös valmiin robotin toimintaan ja tehokkuuteen. “Jos vanhalla tekniikalla tarttujan massa oli kilon, niin muovilla tulostettuna se on saatu pudotettua jopa kolmasosaan siitä. Se taas vaikuttaa robotin toimintaan merkittävästi – kun komponentit eivät rajoita robotin nopeutta, voidaan kevyemmällä robotilla ajaa nopeammin ja/tai käsitellä painavampia tuotteita”, Kapiainen kuvailee.

 

Kapiainen uskoo, että 3D-tulostuksen mahdollisuudet ovat rajattomat. Heille tärkeää on erityisesti tulostuksen nopeus ja kustannustehokkuus, joka mahdollistaa myös ketterät kokeilut ja jatkuvan kehittämisen. 3D Formtechiltä uuden tulosteen saa nopeimmillaan päivässä, kun vanhalla tekniikalla uutta komponenttia olisi pitänyt odottaa useita viikkoja. Lisäksi 3D-tulostus mahdollistaa vapaamman muotoilun. “Me voimme suunnitteluvaiheessa laittaa erilaisiin komponentteihin esimerkiksi firman logon kohokuviona. Silloin se näkyy asiakkaalla esimerkiksi jonkun linjan kyljessä tai koneen osassa”, Kapiainen lisää.

3D-tulostus hyödyt

YHTEISTYÖ 3D FORMTECHIN KANSSA

Kapiainen kuvailee 3D Formtechiä loistavaksi ja luotettavaksi yhteistyökumppaniksi. Heille erityisen tärkeää 3D-tulostuksessa on nopeus, tarkkuus ja laatu, joista kaikki kolme toteutuvat 3D Formtechillä. “Meille merkitsee hyvin paljon tulosteiden toistotarkkuus, eli että osat ovat mittatarkkoja. Toinen asia on toimitusvarmuus ja -aikataulut. Nämä ovat ne syyt, minkä takia me olemme tyytyväisiä yhteistyöhön 3D Formtechin kanssa”, Kapiainen summaa.

 

Vaikka 3D-tulostus on mahdollistanut merkittävät kustannussäästöt, kumppanin valinnassa tärkeintä eivät olleet eurot: “Se, että me voidaan luottaa homman toimimiseen, on ehdottomasti tärkeintä. Joissain tapauksissa 3D Formtechin toiminta on ihan uskomatonta – kun olemme joskus kiireessä huomanneet puuttuvan osan ja lähettäneet tulostustiedoston toiveineen 3D Formtechiin, niin nopeimmillaan siellä pysähtyy kaikki muut työt, jotta saadaan paketti meille. Sitä arvostan suunnattomasti, että homma toimii.”

 

Kapiaisen mukaan 3D Formtechin käyttämät laitteet ovat laadukkaita ja materiaalit kestäviä, mikä on mahdollistanut 3D-tulostuksen monipuolisen hyödyntämisen. Robotechillä myös muotoiluun kiinnitetään huomiota ja se näkyy tulostusosissa esimerkiksi pyöristyksinä. Vanhalla tekniikalla vastaava hienosäätö olisi maksanut Kapiaisen mukaan rutkasti enemmän, minkä vuoksi se olisi jouduttu jättämään kokonaan tekemättä. 3D-tulostuksessa hyvin suunniteltu muotoilu saattaa sen sijaan alentaa kustannuksia, kun raaka-ainetta kuluu vähemmän. Valmistuksen mahdollisuudet 3D-tulostuksessa ovat huomattavasti monimuotoisemmat. “Kyllä se kaikenlainen optimointi, oli se sitten painon, ulkonäön tai käytettävyyden näkökulmasta, on yksi niistä asioista, mikä tukee sitä, että meillä tykätään käyttää 3D-tulostusta”, Kapiainen summaa.

Lue lisää 3D-tulostuksesta Lue Orionin referenssi