7 x vinkkejä 3D-tulostukseen

Teollisuustason 3D-tulostus metallista ja muovista ei merkitse vain uudenlaista teknologiaa, vaan jotain paljon kokonaisvaltaisempaa – täydellistä ajattelutavan muutosta. 3D-tulostamalla on mahdollista toteuttaa sellaisia muotoja ja pintoja, jotka eivät perinteisissä tuotantomenetelmissä ole edes mahdollisia toteuttaa. Kokosimme tähän blogiin seitsemän lukuvinkkiä, joiden kautta pääset sukeltamaan 3D-tulostuksen maailmaan!

3D-tulostus meillä ja maailmalla

Maailma on muuttunut viime vuosien ja vuosikymmenien aikana huomattavasti, eikä esimerkiksi teknologiselle kehitykselle näy loppua – päin vastoin. Samalla kun maailma muuttuu, myös tuotantotavat mullistuvat ja kehittyvät yhä kiihtyvällä vauhdilla. 🚀 3D-tulostus on hyvä esimerkki teknologian huimasta kehityksestä vain muutamien vuosien ajalta. Vielä 10 vuotta sitten 3D-tulostus oli todella alkutekijöissään ja sitä käytettiin lähinnä pienissä, yksittäisten kappaleiden tuotannossa. Tänä päivänä 3D-tulostusta hyödynnetään useilla hyvinkin erilaisilla toimialoilla ja sillä korvataan monia perinteisiä tuotantotapoja.

Lue blogi

3D-tulostus: strateginen valinta ja voittava kilpailuetu?

Jokainen yritys tarvitsee kilpailuetuja pysyäkseen elinvoimaisena. Jotain sellaista, mikä aidosti erottaa kilpailijoista ja on asiakkaille merkityksellistä. Kilpailluilla aloilla kilpailuedun hankkiminen ja sen säilyttäminen käyvät yhä haastavammiksi globaaleilla markkinoilla. 🌏  3D-tulostamisen tarjoamia rajattomia mahdollisuuksia kannattaakin selvittää oman kilpailuedun ja strategisen valtin rakentamisessa. Kenelle 3D-tulostaminen sopii ja miksi se on yritykselle ennen kaikkea strateginen valinta?

Lue blogi

Kustannussäästöjä, ketteryyttä ja tehokkaampaa tuotantoa?

Kukapa sen paremmin kertoisi, kuin asiakkaamme?

“Se, että me voidaan luottaa homman toimimiseen, on ehdottomasti tärkeintä. Joissain tapauksissa 3D Formtechin toiminta on ihan uskomatonta – kun olemme joskus kiireessä huomanneet puuttuvan osan ja lähettäneet tulostustiedoston toiveineen 3D Formtechiin, niin nopeimmillaan siellä pysähtyy kaikki muut työt, jotta saadaan paketti meille. Sitä arvostan suunnattomasti, että homma toimii!”, kommentoi Robotechin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Pasi Kapiainen.

Millaisia hyötyjä Robotech on saanut teollisuustason 3D-tulostuksen myötä ja miten he kommentoivat yhteistyötä kanssamme?

Lue referenssi

3D-mallinnus vaatii optimointia ja uudenlaista ajattelua

Tiesithän, että autamme kaikissa 3D-tuotannon prosessivaiheissa aina ideoinnista lopputuotteen valmistukseen saakka? ✅  Mikäli sinulla ei vielä ole valmista suunnitelmaa 3D-tulostettavasta tuotteesta, tuote voidaan ja se kannattaa ensin 3D-mallintaa. Muutamme siis olemassa olevan idean sähköiseksi malliksi ja mallinnamme fyysiset osat 3D-malleiksi, jotta ne pystytään tulostamaan. Blogistamme löydät vastauksen mm. siihen, mitä hyötyä 3D-mallintamisesta on ja miten 3D-malli luodaan. Käy lukemassa! 👇

Lue blogi

Parempaa toimitusvarmuutta ja laatua 3D-tulostukseen, mutta miten?

3D Formtech on selkeässä kasvusuunnassa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, jonka vuoksi olemme tehneet uusia merkittäviä laiteinvestointeja. Kesän 2021 aikana saamme käyttöömme kaksi uutta muovin 3D-tulostinta: EOSin P396 -tulostimen ja EOS FORMIGA P110 Velocis -tulostimen. Näiden lisäksi laitteistokantaa kasvattaa MQS -materiaalinkäsittelylaitteisto, jollaista Suomesta ei vielä löydy. ✔️ Mikä on laitteistojen merkitykses teollisuustason 3D-tulostuksessa? Millaisia hyötyjä uudet laitteistot tarjoavat asiakkaillemme!

Lue blogi

Kevyempiä, kestävämpiä ja monipuolisempia tuotteita?

Tiesitkö, että yksittäisen dronen valmistamisessa saatetaan käyttää lähes 100 3D-tulostettua osaa? 🚁  VideoDrone Finland Oy on Suomen ensimmäinen ja johtava ammattikäyttöön tarkoitettujen multikoptereiden valmistaja. Dronet sisältävät valtavasti erilaisia pieniä osia ja niiden tulee olla kevyitä, kestäviä ja läpäistä erilaiset sääolosuhteet ja säädökset.

“Tilasimme alussa ulkomailta, mutta laatu ei ollut hyvä. Juuri laadun kautta lähdimme lähestymään yhteistyötä 3D Formtechin kanssa. Nopeus, tuotteiden laatu ja toimitusvarmuus ovat aivan eri maailmasta 3D Formtechin tapauksessa. Heidän käyttämänsä tulostustapa on edistyksellinen”, kertoo VideoDronen perustaja ja teknologiajohtaja Juhani Mikkola.

Miten yhteistyömme alkoi, mitä kaikkia hyötyjä 3D-tulostus on VideoDronelle tarjonnut ja miksi jokaisen yrityksen tulisi selvittää 3D-tulostuksen tarjoamat mahdollisuudet omalla alallaan?

Lue referenssi

Pois muoteista? 3D-tulostus on täällä!

Jos meiltä kysytään, valmistava teollisuus voi vähitellen siirtyä pois kalliista muoteista. Miksikö? Koska tänä päivänä teollisuustason 3D-tulostus suoriutuu mitä erilaisimpien muovi- ja metalliosien tuotannosta ketterämmin, laadukkaammin ja kustannustehokkaammin kuin aikaisemmin. Aina prototyypeistä suurten tuotantoerien lopputuotteisiin ja varaosiin asti, 3D-tulostus tuo rajattomia mahdollisuuksia tehostaen prosesseja ja kirkastaen yhä useamman yrityksen kilpailuedun. ✅

Onko 3D-tulostus vain monimutkaisia osia varten? Kuinka 3D-tulostus eroaa muista valmistusmenetelmistä? Millä aloilla 3D-tulostusta voidaan hyödyntää?

Lue blogi

Vieläkö tiedonnälkää riittää?

Antoisia lukuhetkiä! Mikäli herää kysymyksiä tai haluat keskustella lisää 3D-tulostuksen mahdollisuuksista yrityksellesi, soita +358 44 792 3321 niin jutellaan lisää!